Opettelen jälleen uusia asioita eli tällä kertaa makrameesolmeilua. Mökillä jo tein muutaman jutun mutta langat olivat vääriä joten ei niistä sen enempää.
Tänään kokeilin sitten ensimmäistä ihka oikeilla langoilla.
Makramee sulka
- lankana Lankavan Chunkymop 4 mm kierrätyspuuvillalankaa, värinä 52/luonnonvalkoinen
- ruoti oli 40 cm + 3 cm ja valkoinen muovirengas
- sulkanarut olivat 15 cm ja niitä oli yhteensä 19 paria (19x2)
- jätä lopussa ruotilankaa n. 5 cm
- kammataan langat auki ja saksilla voi muotoilla sulan malliseksi
Mulla syntyi vähän tollanen boheemi sulka
1.8.2019
15.7.2019
Tirkistelyä
Nyt voin tirkistellä ihmisiä ja maailmaa ympärilläni. Voin leikkiä vakoojaa tai olla vakooja.
Ohjeena oli siis leikata kanteen kaksi reikää.
Ohjeena oli siis leikata kanteen kaksi reikää.
TUHOA TÄMÄ KIRJA VÄREISSÄ
Kävin tänään ostamassa Keri Smithin kirjan "Tuhoa tämä kirja väreissä". Saattaa olla pikkasen haastaavaa meikäläiselle kun jo kirjan nimi aiheuttaa traumoja. Minähän kun en pidä siitä, että kirjoja käsitellään huonosti. Mutta jos sitten ihan luvan kanssa. Olen jo tutustunut Youtubessa oleviin videoihin missä kyseinen kirja on "tuhottu". Ihania luomuksia niistä onkin tullut.
Nyt pitäisi päästää oma luovuus valloilleen ja antaa mennä.
Ensimmäinen tehtävä tehty eli selkämys väännetty ja käännetty nurinniskoin.
7.7.2019
Muusani mun
29.6.2019
OKTK #51 kesäkuu 2019
2.6.2019
Tämän päivän tuotoksia
Muutaman kortinenntäin tänään saada valmiiksi. Ensimmäisen siis viimeistelin tänään loppuun. Oli muhistellut jo jonkun aikaa pöydälläni.
Toinen kortti iti ajatuksissani aamulla ja halusin kokeilla mitä ajatuksesta syntyy. Eli tein kuvansiirron canvas-paperille. Sen jälkeen "maalasin uudelleen" tuon taustan. Mikään maalarihan minä en ole oikeasti.
![]() |
| Dreams VAIHDETTU |
Toinen kortti iti ajatuksissani aamulla ja halusin kokeilla mitä ajatuksesta syntyy. Eli tein kuvansiirron canvas-paperille. Sen jälkeen "maalasin uudelleen" tuon taustan. Mikään maalarihan minä en ole oikeasti.
![]() |
| Frida (VAIHDETTU) |
23.5.2019
Askarteluvuoren ATC vaihdot #41
Aiheena oli tehdä atc-kortti missä on luukku. Ensin kuvittelin että tämähän on ihan helppo nakki mutta ei se sitten ollutkaan. Ideoita oli useita mutta kaikki kariutuivat toteutukseen. Tämä sitten selvisi loppuun asti eli "Avaa jos uskallat". Kortti on jo lähtenyt uudelle omistajalleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
ONPA VUODET VIERÄHTÄNEET!!!!!!! Kolme vuotta jo kulunut siitä kun viimeksi olen täällä mitään päivitellyt. Tulin kertomaan teille tarkemmin...
-
Näin se on tämänkin blogin päivittely vähän jäänyt retuperälle. Uusia kortteja ei juuri ole tänne päivitelty, kun melkein kaikki vaihtuu FB...
-
This is my respond to this weeks ACF challenge (no 10). I made it digital and it's ATC size. Tämän viikon ACF haasteeseen lähden tällä ...
-
No sehän olisi sitten jo 18 päivä menossa. Aiheena tänään oli "Lehtileike jostain puhuttelevasta asiasta" Minua puhutti pyöräkäytt...













