Heinäkuun vaihdossa oli siis tehtävänä vaihtaa viisi korttia/setti jo valmistuneita kortteja tai sellaisia jotka ovat kesken... eli sai tehdä keskeneräisiä valmiiksi. Kiva aihe!
Minä lähetin seuraavat viisi korttia uudelle omistajalle. Kolme niistä on vanhaa valmista tuotantoa ja kaksi uutta eli keskeneräisistä valmiiksi tehtyjä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askarteluvuoren haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askarteluvuoren haaste. Näytä kaikki tekstit
2.7.2020
24.2.2020
Askarteluvuoren ATC vaihdot #50
Pitkästä aikaa osallsitui Askarteluvuoren vaihtoon. Tehtävänä oli tehdä 2 atc korttia. Toisen aihe oli ystävyys ja toisessa piti olla jokin eläin. Meikäläiseltä syntyi seuraavanlainen pari.
23.5.2019
Askarteluvuoren ATC vaihdot #41
Aiheena oli tehdä atc-kortti missä on luukku. Ensin kuvittelin että tämähän on ihan helppo nakki mutta ei se sitten ollutkaan. Ideoita oli useita mutta kaikki kariutuivat toteutukseen. Tämä sitten selvisi loppuun asti eli "Avaa jos uskallat". Kortti on jo lähtenyt uudelle omistajalleen.
24.2.2019
Askarteluvuoren ATC vaihdot - Uusi alku
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mukana haasteessa. Osallistuin tällä kortilla Askarteluvuoren ATC vaihtoon. Aiheena oli "Uusi alku".
Askarteluvuoren ATC vaihdot - Yhdessä
Osallistuin tällä kortilla Askarteluvuoren helmikuun haasteeseen. Aihe oli "Yhdessä".
Haasteen löydät Facebookista: https://www.facebook.com/groups/2273571869545352/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
ONPA VUODET VIERÄHTÄNEET!!!!!!! Kolme vuotta jo kulunut siitä kun viimeksi olen täällä mitään päivitellyt. Tulin kertomaan teille tarkemmin...
-
Näin se on tämänkin blogin päivittely vähän jäänyt retuperälle. Uusia kortteja ei juuri ole tänne päivitelty, kun melkein kaikki vaihtuu FB...
-
This is my respond to this weeks ACF challenge (no 10). I made it digital and it's ATC size. Tämän viikon ACF haasteeseen lähden tällä ...
-
No sehän olisi sitten jo 18 päivä menossa. Aiheena tänään oli "Lehtileike jostain puhuttelevasta asiasta" Minua puhutti pyöräkäytt...






