Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ommeltua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ommeltua. Näytä kaikki tekstit

19.5.2011

Naisen Teoria

voi joskus olla miehelle liikaa. Joka tapauksessa lisää käyttötapoja omille koristelluille silkkipapereille. Olen silittänyt silkkipaperini tukikankaalle jonka toisella puolella on siis liima ja toinen puoli on puuvillaa. Tulee muuten ihan kuin kangasta olisi. Kannattaa kokeilla! Ja sitten eikun ompelemaan ja kirjomaan. Tänään siis tällainen kortti.

7.9.2010

Special Stitchies eli tikkausta ja kangaspaperia

Tausta ja sydän on siis kankaasta tehtyä paperia eli ns. fabric paper. Hauska materiaali jos ja kun vaan onnistuu siten kuin itse haluaa. Kortista nyt ei kummonen sinänsä tullut, mutta kunhan kokeilin.


23.9.2009

ATC - Broken ja Hidden

Nämä kortit syntyivät tässä muutama päivä sitten. Olen nyt innostunut ompelemaan ja kokeilemaan pitsiä, paperia ja kaikkea mahdollista materiaalia sekaisin. Pohjana näissä korteissa on juuttikangas ja vanha patjakangas, lisäksi käytetty kirpparipitsejä ja papereita. Eli siis myös kierrätysidea toteutuu.

Ensimmäisen kortin nimeksi tuli "Broken" koska kuvan siirto ei ihan onnistunut. Toisen kortin nimi on "Hidden" Miksiköhän?

20.9.2009

ATC - Ommeltua

Innostuin hieman ompelemaan ja sain aikaiseksi kyseisen kortin. No name mutta ehdotuksia voin ottaa vastaan.

 ONPA VUODET VIERÄHTÄNEET!!!!!!! Kolme vuotta jo kulunut siitä kun viimeksi olen täällä mitään päivitellyt. Tulin kertomaan teille tarkemmin...