Näytetään tekstit, joissa on tunniste TTM. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TTM. Näytä kaikki tekstit

19.12.2012

Niin se tämäkin blogi hiljenee.......

tältä vuodelta. Tämä on minun tämän vuoden viimeinen postaus. Takaisin palaan vasta ensi vuoden puolella.

Ja kaikkihan loppuu aikanaan ja kaikella on aikansa, niin myös TTM-haasteella. Laitan molemmat loppuvuoden kortit jo tähän näkyville, koska en ole siis enää ensi viikolla täällä postaamassa yhtään mitään.

Joulun Odotus

Kiva Haaste!

Joten näihin tunnelmiin ja tapaamisiin ensi vuonna! Oikein hyvät joulut ja uudet vuodet kaikille tutuille ja tuntemattomille!

12.12.2012

Viimeisiä viedään...

Näin se vaan tämäkin vuosi ja TTM-haaste alkaa lähestyä vääjäämättä loppuaan. Tällaisella kortilla mennään tällä viikolla. On muuten vähän niin kuin viime viikkoisen kaveri eli mukana tullutta on tuo pieni tagi.


Ei Saa Suuttua

6.12.2012

Olinpa ahkera tänään!

Innostuin niin kovin tekemään atc-kortteja, että sain tehtyä kaikki loppuvuoden haastekortit valmiiksi tuohon TTM-haasteeseen. Jee! Lisäksi valmistui ylimääräisen haasteen kolme korttia. Mutta näistä muista korteista sitten myöhemmin. Tässä viikon #49 kortti Hevosmies. Mukana tullutta on tuo pieni tagi, mikä myös liikkuu.




25.11.2012

Helsingin Herrat

oli oikein mukava TV-sarja. Kortti ei kuitenkaan syntynyt sen innoittamana vaan kortin nimi tuli tekstin innoittamana. Mukana tullutta on tuo tausta. Se oli jonkun taidenäyttelyn mainoslehtinen, muistaakseni Pirun Paja. Mutta se siittä sitten ja ai niin, osallistun tällä TTM-haasteeseen vkolla #48.

Helsingin Herrat

19.11.2012

Uusi viikko, uusi kortti

Tämän viikon TTM-haasteeseen vkolla #47 mennään lentämällä. Mukana tulluta ovat perhonen, teksti ja pallukat.

Uudet Siivet

12.11.2012

Hyvä On Sitten!

Tällä kortilla mukana TTM-haasteessa tällä viikolla. Eli numeroa 46 viedään ja kovaa. Mukana tullutta on kortin pohja (jota ei tosin näy), mutta se on kirjekuoren taustaa jota olen käyttänyt myös viikon #43 kortissa. Siinä on sellaista hunajakennokuviota. Lisäksi tuo nappi on niitä pahvinappeja joita tuossa aiemmin tein ja pahvi on tullut Adlibris kirjakaupan lähetyksen mukana.

Hyvä On Sitten

5.11.2012

Some People volume III

Tässä on sarjan viimeinen kortti ja TTM haaste nro 45. Mukana tullutta on siis tekstit (kaikissa kolmessa kortissa), jotka löytyivät Kodin Anttilan mainoksesta.

Some People III/varattu

Valitettavasti joudun ottamaan sanavahvistuksen takaisin käyttöön. Kahden päivän sisään on tullut lähes 100 roskapostiviestiä ja se on liian hapokasta meikäläiselle.

28.10.2012

Some People volume 2

Tässä jatkoa viime viikon kortille. Osallistun tällä TTM-haasteeseen ja mukana tullutta on teksti (se on siis myös jatkoa viime viikon kortin tekstille).

Some People II/varattu

22.10.2012

Nyt lähtee

kolmen kortin sarja. Tässä ensimmäinen jolla osallistun TTM-haasteeseen #43. Mukana tullutta on teksti. Kahden seuraavan viikon kortittkin ovat jo valmiina!!! Yes Minä!

Some People I/varattu

20.10.2012

The Look

Kauneus on katsojan silmissä sanotaan. No tämän kertaisessa TTM-haasteen #42 kortissa ei paljon katseita jaella.

The Look

11.10.2012

Back In Business....

Siis olen niin MYÖHÄSSÄ niin myöhässä TTM-haasteen kanssa että ei ikinä aiemmin. Eli viime vkon (vko 40) arvontaan en ehtinyt mukaan. Kortinkin "tein" tänään koska olen päättänyt tehdä joka viikolle kortin. Viikon 40 kortti on oikeastaan tehty jo aika päiviä sitten. Mukana tullutta on tuo ukon pää. Lienee jostain matkaesitteestä. Viikon 41 kortissa mukana tullutta on nro3, tekstit ja raidat.

Vko 40 "Minä Olen Niin Vihreä" ja vko 41 "Niin Raitaa, Niin Raitaa VAIHDETTU"

24.9.2012

Toivottavasti

teillä ei ole Ulkonäköpaineita. Tällä miekkosella niitä saattaapi olla. Osallistun tällä TTM-haasteeseen #39.

Kortti valmistui jo viime viikolla joten olin/olen etuajassa. Mukana tullutta tavalla tai toisella on kaikki mitä kortista löytyy. Pohja on kirjekuoresta, mies Hesarista, päähine huonekalukuvastosta, tekstit kirjoista ja peili nuorten lehdestä.

Ulkonäköpaineita

22.9.2012

Later That Night

she participate in TTM #38 challenge.

Siis roikun yhä edelleen mukana tässä haasteessa. Paljon mutta ei nyt kyllä ehdi eikä ole paukkuja, koska koulu vie aikas paljon energiaa yms. Joten suonette anteeksi, että mitään uutta täällä meikäläisen blogissa ei näy. Tämän viikon kortissa mukana tullutta on teksti, kello ja tuo "musta läpyskä missä on tekstiä".

Later that Night



10.9.2012

Olen Suomalainen

Kovin isänmaallisen oloinen kortti valmistui TTM-haasteeseen tällä viikolla. Mukana tullutta siis tuo suomalainen-teksti sekä otsassa oleva D-kirjain.

Olen Suomalainen

1.9.2012

Ne miehet, ne miehet..

Tässä viikon 36 kortti tehtynä TTM-haastetta varten. Ajoissa ollaan tällä kertaa!! Mukana tullutta on teksti SIGN OF.

Les Hommes

29.8.2012

Figuurit on kohdillaan

Ja melkein ajoissa ollaan TTM -haasteen kanssa. Kortti ollut valmiina jo tovin, mutta meinasin unohtaa laittaa sen tänne näkyville. Tai siis on olevinaan niin kiire ettei ole ehtinyt pahemmin täällä tällä viikolla käymään. Mukana tullutta on tuo Figure tape -osuus.

Figuurit


21.8.2012

TTM #34 Kuinka Menetellä?

Ha-haa!!! Kortti ollut valmiina jo muutamia päiviä. Odottelin vain milloin olisi sopiva aika julkaista se ja nyt se on. Eli TTM #34 kortti on tässä ja mukana tullutta on tuo vihreä "kangas":

Kuinka Menetellä?

15.8.2012

Myöhässä, myöhässä

ollaan. Tiedetään, tiedetään ja selityksiäkin löytyy. Eli olen myöhäsä TTM-haasteiden kanssa. Viikon 32 kortti valmistui vasta maanantaina ja samalla myös tämän viikon kortti. No sitten alettiin asentamaan uutta käyttistä tähän koneeseeni ja eihän se mennyt niin kuin elokuvissa tietenkään! Ja eilen sitten kiltti kaivurisetä veti sitten jossain kaupungilla piuhat poikki ja netti sekä tv pimeenä 1 vuorokauden. Jotta silleen. Mutta tässä nyt ollaan ja kortit valmiina esiteltäviksi:

"Tutkinnallisista Syistä TTM#32" ja "Vaarallista Touhua TTM #33"

PS. Mukana tullutta on Leidien hatut jotka tein washiteipin päällisestä.

4.8.2012

Vähemmän Liikkuvasti

kulkee tämän pojan ajatukset tänään. Eli mukana ollaan TTM-haasteessa vieläkin ja viikko 31 meneillään. Mukana tullutta on teksti Pääkonsertti joka on otettu Puistoblues lipusta.

Meno Mosso

22.7.2012

Huomenna

tämäkin päivä on jo menetetty. Tein pikaisesti tämän viikon TTM-haastekortin ennen mökille lähtöä. Eli ensi viikon yritän sienestää, marjastaa, makailla, lukea ja kaikkea muuta kivaa. Kortissa mukana tullutta on tuo niin monen muunkin käyttämä leipäpussin sulkija.

Menetetty Päivä

 ONPA VUODET VIERÄHTÄNEET!!!!!!! Kolme vuotta jo kulunut siitä kun viimeksi olen täällä mitään päivitellyt. Tulin kertomaan teille tarkemmin...