27.4.2020

Vaihdossa

saa aina yleensä jotain kuvia, pohjia tai joitain kuvioita. Minä en yleensä osaa hyödyntää niitä ja siksi ne jäävät kummittelemaan minun silppulaatikoihini. Tänään innostuin kuitenkin tekemään kaksi  korttia joihin käytin pohjaksi vaihdossa saatuja pohjia yms. tilpehööriä.

Dreams

Knok Knok VAIHDETTU

Runsautta korteissa

Pöydällä olevista ja vaihdoista saaduista kuvista tuli tehtyä kaksi runsasta korttia. Ei ihan sellaista mitä yleensä teen mutta tykkään lopputuloksesta.

Huipulla Ollaan VAIHDETTU

Aikaansaatua
Lisäksi yksi vähn perinteisempi.

Birdie Darling VAIHDETTU



18.4.2020

Muutaman päivän

takaisia kortteja. Näitä olen veivannut jo jonkin aikaa. Jotenkin ei saanut niihin sitä mitä oli alunperin ajatuksissa. Mutta ainahan ne ei mene kuten on ajatellut.

Maidonhakija VAIHDETTU

Määre vai Suure? VAIHDETTU

11.4.2020

OKTK #61

Nyt huhtikuussa kysymme...
Oletko Koskaan tehnyt Korttia

… jossa on lunnaskirje-teksti? Lunnaskirjeissähän on jokainen kirjain on erikseen, joko kirjasta tai lehdestä leikattu tai muu valmis kirjain ettei käsialaa voi tunnistaa.

Minun korttini liittyy fanittamani yhtyeen Vesterinen kappaleeseen Faaraoiden aika.





OKTK #60

Maaliskuun OKTK-haasteessa tehtiin atc kortti jossa on supersankari. Se voi olla sarjakuvista tuttu hahmo, tai vaikkapa arjen supersankari ja pelastaja.

Minun sankarikorttini on tässä:



Lisää silppukamaa

Vielä sain tehtyä kolme korttia pöydän silpuista.

Välinpitämätöntä VAIHDETTU
SieniSaalis


Yllätysmuna VAIHDETTU

10.4.2020

Pöydän antimia

ja meiningillä, että tulee mitä tulee. Kortteja syntyi kuusi kappaletta.


Elämää Nähnyt VAIHDETTU

Huono Palkka VAIHDETTU

Eleuthere VAIHDETTU

Hilpeetä VAIHDETTU

Kuka Hän On? VAIHDETTU

Yöperhonen VAIHDETTU

6.4.2020

Uusia kortteja

Hurjalla vimmalla olen tehnyt uusiin pohjiin kortteja. Näihin tosin meni usempi päivä kun lisäilin aina jotain pientä eri päivinä. Mutta nyt sain nämä valmiiksi ja vielä jä muutama viimeisteltäväksikin.

Matkalle? VAIHDETTU

Urhea Tyttö VAIHDETTU

Mystiikkaa VAIHDETTU

Maisterin Oma VAIHDETTU

Päättynyt Ilta VAIHDETTU

Minä ja Minun Siskot VAIHDETTU

Orpo VAIHDETTU

2.4.2020

Pohjapostauksen tuotoksia

Edellisessä postauksessa näytin kuinka tein atc pohjia kerralla useamman. Tässä näette nyt sitten millaisia kortteja sain aikaan noista pohjista. Muutamaan korttiin on vielä matskua jäljellä. Osa korteista meni jo vaihtoon.

Näytön Paikka VAIHDETTU

Ensimmäinen

Epäilys VAIHDETTU

Ajattelija VAIHDETTU

Katse Huomiseen VAIHDETTU

Desiree VAIHDETTU

JAAHA....

 Näin se on tämänkin blogin päivittely vähän jäänyt retuperälle. Uusia kortteja ei juuri ole tänne päivitelty, kun melkein kaikki vaihtuu FB...