16.2.2012

TTM#7 ja #8 haastekortit

Mukana ollaan TTM-haasteessa vaikka pää onkin täynnä r....ää! Ei oikein jaksa ajatella korttien tekemistä ja sen mukaiset ovat kortitkin. Mukana tullutta on #7:ssä tuo Odette-teksti ja tytön mandariinihattu (mandariinipussista) ja #8:ssa kortin pohja on tänään ostettujen maalien kotelopahvia. Se oli tuollainen marmorinen ja sopivan paksua pahvia kortiksi.

TTM #7 Odette


TTM #8 Vanhojen Puheita

Tänään tarjolla Lidlissä

on maalaustarvikkeita. Meikä osti nuo akryyli- ja efektilajitelmat sekä maalauspohjalehtiön (2xA4). En usko jotta näillä mitään Rembrantteja tehdään, mutta sopivatten kortteiluun ihan hyvin. Tuon lehtiön struktuuri on siis niinkuin canvas-taulun pohja. Siellä olisi ollut myös tuollaiset pastelliliidut jotka ovat myös vesiliukoisia. En ostanut kun mulla on vastaavat Derwentin Inktense Blockit. Käykääpä kattomassa ennen kuin loppuvat.


Ja vinkkinä vielä, että tuosta akryylimaailien paketista saa kaksi erilaista sabluunaakin talteen kun purkaa värit varovasti siitä pois!

6.2.2012

Kierrätyskoruja Kierrätys workshopissa

Siis tässä on kaikki mitä olen saanut aikaiseksi viikonlopun kierrätys workshopissa, kaksi nuken päätä. Itseasiassa minulla meni tuon toisen pään helmien laittoon koko viikonloppu. Toisen olin jo aloittanut kotosalla. Kyllä nämä on työläitä. Vasemmanpuoleinen on rintakoru ja tuon toisen voipi laittaa vaikka kaulaan roikkumaan.

3.2.2012

Tekniikka addikti iskee jälleen - Tyvek kokeiluja

Tässä taas tulee ja kovaa. Ostinpahan tuossa taannoin Tyvekiä, tuota maailmalla ah, niin hehkutettua tuotetta. Aiemmin kokeilin "sulatella" sitä kuumailmapuhaltimella, mutta täytt sanoa jotta parempi tulos tulee silitysraudan kanssa. Ensin siis maalasin Tyvekiä helmiäismaaleilla ja hieman päälle vielä Mica-värejä. Sitten palaset kahden leivinpaperin väliin ja kevyesti silkin/villan lämmöllä silittelin päältä. En siis painanut ja silittänyt siten kuin yleenäs kangasta silitetään. Ilmassa siis pitelin, mutta niin lähellä Tyvekiä kuin mahdollista. Tulee eri efektit kun silittelee nurjalta ja oikealta.

Vasemmalla nurjalta ja oiekalla oikealta puolelta silitetty versio

Auva, apuva, apuvaaaaaa.....

Mää tartten apuva Photoshop 7:n kanssa. Mä en vaan osaa tulostaa oikean kokoisia kuvai. Enkä etenkään jos pitäisi saada kohdistettua ne A5-kokoiselle paperille. Kukahan voisi tehdä vaikka kotikäynnin????

Tekniikka-addikti eli Hullun Cassun laboratoriossa tänään

 Mitä yhteistä on etikalla (puuttuu kuvasta), Erikeeperillä, vauvaöljyllä, Maizenalla ja Nivea rasvalla?? 


Jos haluaisin tähän oikeasti vastauksen teiltä hyvät lukijat niin saattaa, siis saattaa olla pienen pieni mahdollisuus, että joutuisin odottamaan oikeaa arvausta jonkun aikaa. Joten päästän teidät ja itseni odottamiselta ja kerron vastauksen itse:

COLD CLAY PORCELAIN


siis suomeksi kotikutoista ilma-kuivuvaa muovailumassaa. Ja ei tämä ei ole sitä mitä lasten kanssa on joskus tehty (vehnäjauhoja+suolaa yms). Suuressa maailmassa rapakon takana tästä taiteillaan mitä hienoimpia kukkia ja ihmishahmoja ja jos vaikka mitä. Tämä kuivuttuaan muistuttaa läpikuultavaa posliinia mistä nimikin tulee. Ja nyt taas joku miettii jotta miten sitä tehdään. No tässä teille ohje (mitat engl.):

1 cup Maizenajauhoja
1 cup Erikeeperiä
2 table spoon vauvaöljyä
2 table spoon etikkaa
1 tea spoon tempera maalia (voi jättää pois)

- sekoita maissijauho ja liima huolellisesti keskenään
- lisää seokseen vauvaöljy ja etikka, sekoita
- lisää maali jos haluat valkoisempaa (itse jätin pois)
- laita mikroon 30 sek., ota pois ja sekoita
- käytä mikrossa vielä 2 x 30 sek, ja sekoita välillä
- varo massa on erittäin kuumaa!!!!!
- laita 1 tl Niveaa alustalle missä voit vaivata massaa. Levitä Nivea alustalle ja lisää massa siihen. Vaivaa massaa rasvassa n. 10 min. 
- massa muuttuu vaivatessa kylmemmäksi 
- lisää nokare rasvaa muovpussiin ja laita massa sinne ja pussi tiukasti kiinni
- anna jäähtyä ja siiten vain taiteilemaan!

Itse en siis laittanut tuota maalia mukaan ja tein vain puolet tuosta ohjeesta. Tuosta määrästä tulee aika iso annos joten jos haluaa ensin kokeilla massan tekoa niin kannattaa tehdä pienemmillä määrillä.

30.1.2012

TTM#6 - Sanaton?

Kuudennen viikon haastekortti on tässä ja haastehan oli Tämä Tuli Mukana. Tulkaa tekin mukaan! Tällä kertaa mukana tullutta on tuo alakuvassa oleva kynsikoristerasian pahvinen kansi jota olen käyttänyt sabluunana. Ja huomatkaa, että taustassa on käyetty itsetehtyä leimasinta.


Sanaton?

TTM#5 - Loihditut Ilmeet

Kortti ollut jo valmiina monta päivää. Mukana tullutta on tuo verkon palanen, joka on varmaankin mandariinipussista. Loppuosaa pussista käytän sabluunana. Toimii ;)) Eli mukana TTM -haasteessa.

Loihditut Ilmeet

29.1.2012

Ja sitten itsetehtyä silkkipaperia

samalla metodilla kuin äskeinen yritys paperille.

Älkää vaan kysykö mihin mä näitä käytän!

Itsetehtyä kuviopaperia

Siis eilen löysin aivan ihanan blogin (jälleen kerran) eli Pioni ja Parakiitti ja siellä oli ohje kuinka tehdään kuviopaperia. Siis olenhan minä noita omia papereita tehnyt mutta tässä oli jotakin mitä en ole itse osannut aiemmin käyttää omissani esim. tuota kuviointia. Minähän vaan yleensä "sötkötän" värejä yhteen. Ja täytyy sanoa jotta ei tuo meikäläisen lopputulosa ole ollenkaan niin hyvä kuin tuolla Päivillä on. Liian tukkoiseksi meni värit. Mutta atc-kortien taustoiksi käyvät varmaan ihan hyvin.

28.1.2012

Tee ihan ite!

Mitä yhteistä on Bilteman kaksipuoleisella teipillä, kirpparilta ostetuilla lasten leikkikuutioilla, kuumailmapuhaltimella, softislevyllä ja vaikkapa kourallisella hakaneuloja?




 No niistäpä voi tehdä omia leimasimia, kätevää eikö totta!

Ja nyt osa teistä miettii, että kuinka se tehdään. No tässä kirjalliset ohjeet:
1. Liimaa softislevyä palikkaan (käy tietysti joku muukin)
2. Kuumenna kuumailmapuhaltimella
3. Paina palikka softislevyineen esim. hakaneulojen päälle
Voila´ ja mikä parasta, jos ei oikein tullut hyvä niin ei kun kuumennetaan uudestaan.


EDIT: En voi ottaa krediittejä tästä, ei ole siis itse keksitty juttu vaan löysin ohjeen netistä ja halusin jakaa sen myös niille jotka eivät ole tähän törmänneet. 


Ja samma på engelska:

Make DIY stamps!


What is common with double sided tape, yard sale purchased a children's play cubes, using hot air blower, craft foam sheet and even a handful of safety pins? Well you can make your own stamps! 


And now some of you thinking that how it is done. Well here's written instructions:
1. Glue foam sheet to a block 
2. Heat with your hot air gun
3. Press the block for example onto safety pins and voila ' there you have a stamp. And best of all, if you did not really come as no good  result you can just heated it again.

24.1.2012

Ups! >13 000

Just huomasin jotta laskuri on paukahtanut yli 13000!!! Siis tosi paljon KIITOKSIA KAIKILLE BLOGINI LUKIJOILLE! Kyllä se kivalta tuntuu, että jotakuta toistakin (itseni lisäksi) kiinnostaa mitä täällä tapahtuu. KIITOS!

23.1.2012

Leimasinaskartelua - Stamp carving

Harrastelin tässä leimasimen kaiverrusta. Olen ostanut tuota valkoista kumista Lino Softcutia Temperasta hintaan 6€ ja veistoterät varsineen myös. Tällaista tällä kertaa sitten syntyi.



TTM#4 - Sommitelmia

Tällä mukana TTM -haasteessa tällä viikolla. Ja mukana tullut asia on tuo vihreäpohjainen tausta = tyttären ostoskuitti.

Sommitelmia

22.1.2012

Anna Kivun Laueta

Meikäläisellä ei kyllä ole ollut koskaan noin pahaa päänsärkyä kuin kortin leidillä, onneksi.

Anna Kivun Laueta

Kierrätystaide - Workshop Järvenpäässä

Vielä mahtuu mukaan Kierrätys-Workshop viikonloppuihin. Ilmoittaudu ihmeessä ja anna flown viedä! Ilmoittautumiset Järvenpään opiston sivuilta.

21.1.2012

DIY silkkipaperia

Muutamat liuskat taas omaa tuotantoa eli sötkötyksiä silkkipaperille (ostovaatteiden mukana tullutta). Tiedä mihin päätynevät mutta kiva tehdä.

Painted Silk Paper
I made my own silkpaper designs.

16.1.2012

TTM#3 Walk With Me

Tällä kortilla mennään tämä viikko. Mukana tullut on tuo hopeinen kuminauha "koiran kaulassa". Haasteen löydät täältä. Tervetuloa kaikki mukaan hauskaan haasteeseen!

Walk With Me

9.1.2012

TTM #2 Gosig Bulldog

Mukana (vieläkin) TTM -haasteessa tälläkin viikolla. Itseasiassa kortin tein jo viime viikolla, mutta eihän sitä passannut paljastaa ennen kuin itse haastaja on korttinsa näyttänyt. Ostotavaran mukana (Oskun joululahja!) tuli tuo Gosig Bulldog juttu.

Gosig Bulldog

2.1.2012

"Tämä Tuli Mukana" (TTM) #1

Tuire se aloitteli uuden vuoden jälleen oikein mukavalla haasteella "Tämä Tuli Mukana". Meikäläinenkin yrittää osallistua tällä kertaa paremmalla menestyksellä kuin viime vuonna, ettei Silpputehtaan Siskon tarvitse yksin vastata haasteeseen. Tällä mukana TTM #1
-haasteessa ja tuo kankainen Button Guarantee on se mikä on joskus tullut paitaostoksen mukana. Ja eikun lisää osallistujia rohekasti mukaan!
Button Up

30.12.2011

Jälleen kokeiluja

ja sötkötyksiä. Tähän "mestariluomukseen" on nyt käytelty esim. uusia Liquitex Ink Metallic Ink Color Setin (Suomalainen kirjakauppa) värejä, vähän akryylimaaleja, Adirondack Color Wash, kuva japaninpapreille ja kvuansiirtoa. Ja pohjana siis vanha lakanakangas.

22.12.2011

Merry Christmas and Happy New year 2012!!!

Tämän kortin myötä haluan toivottaa kaikille lukijoilleni ja blogissa vierailijoille
Oikein Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2012!


I wish Very Merry Christmas and a happy New year 2012 to all my blogs readers and visitors!

D5 ja A6

Eipä näistä sen enempää. Kuvat on tulostettu japaninpaperille ja kuvat löytyivät  Land of Nod Studio's in sivuilta.

A6 ja D5

19.12.2011

La Sentinelle

Siis ranskan kielestä en ymmärrä hölkäsen pöläystä, mutta jos sanakirjaan on uskomista niin tuo sana tarkoittaa jotain vartijan tapaista. Ja olkoon siis Hän Kaiken Vartija.

La Sentinelle

12.12.2011

Riipushelmi

Tein nyt hieman isomman (n. 5,5 cm) kankaisen helmen jonka koristelin siemenhelmillä. Ajattelin tästä jonkinmoista riipusta.

Fabric Bead

11.12.2011

Fantasiahelmiä kankaasta

Kaikenmaailman kokeiluja on kiva tehdä. Joskus onnistuu, joskus taas ei. Tein vielä muutaman fantasiahelmen; kangasta, Angelina kuitua, Iina-lankaa ja helmiä.

Fabric Beads

Turkoosia, turkoosia

Tein jälleen muutamia kangashelmiä. Mallailin niistä ja muista helmistä jo kaulakoruakin. Jotain tällaista ajattelin:


Kaulakorun malli

Valmiita kangashelmiä

6.12.2011

6.12.2011

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE SUOMALAISILLE!

http://hyvasydan.fi/kynttilasta/tarinoita-kynttilasta/

30.11.2011

Helmiä sioille

No ei nyt sentään, vaan kangashelmiä kokeilin. Ihan hauskaa puuhaa tämäkin.Näistä voi tehdä vaikka amuletteja tms.



I made some Fabric beads today.

23.11.2011

Huoparanneke

Tämänmoisen nunokokeillun tein eilen. Ei multa ihan vielä nuo nunoilut oikein pelitä. Jos joku osaa niin voisi tulla mulle opettaan ;)))