Sanaton? |
30.1.2012
TTM#6 - Sanaton?
Kuudennen viikon haastekortti on tässä ja haastehan oli Tämä Tuli Mukana. Tulkaa tekin mukaan! Tällä kertaa mukana tullutta on tuo alakuvassa oleva kynsikoristerasian pahvinen kansi jota olen käyttänyt sabluunana. Ja huomatkaa, että taustassa on käyetty itsetehtyä leimasinta.
TTM#5 - Loihditut Ilmeet
Kortti ollut jo valmiina monta päivää. Mukana tullutta on tuo verkon palanen, joka on varmaankin mandariinipussista. Loppuosaa pussista käytän sabluunana. Toimii ;)) Eli mukana TTM -haasteessa.
Loihditut Ilmeet |
29.1.2012
Itsetehtyä kuviopaperia
Siis eilen löysin aivan ihanan blogin (jälleen kerran) eli Pioni ja Parakiitti ja siellä oli ohje kuinka tehdään kuviopaperia. Siis olenhan minä noita omia papereita tehnyt mutta tässä oli jotakin mitä en ole itse osannut aiemmin käyttää omissani esim. tuota kuviointia. Minähän vaan yleensä "sötkötän" värejä yhteen. Ja täytyy sanoa jotta ei tuo meikäläisen lopputulosa ole ollenkaan niin hyvä kuin tuolla Päivillä on. Liian tukkoiseksi meni värit. Mutta atc-kortien taustoiksi käyvät varmaan ihan hyvin.
28.1.2012
Tee ihan ite!
Mitä yhteistä on Bilteman kaksipuoleisella teipillä, kirpparilta ostetuilla lasten leikkikuutioilla, kuumailmapuhaltimella, softislevyllä ja vaikkapa kourallisella hakaneuloja?
No niistäpä voi tehdä omia leimasimia, kätevää eikö totta!
Ja nyt osa teistä miettii, että kuinka se tehdään. No tässä kirjalliset ohjeet:
1. Liimaa softislevyä palikkaan (käy tietysti joku muukin)
2. Kuumenna kuumailmapuhaltimella
3. Paina palikka softislevyineen esim. hakaneulojen päälle
Voila´ ja mikä parasta, jos ei oikein tullut hyvä niin ei kun kuumennetaan uudestaan.
Make DIY stamps!
EDIT: En voi ottaa krediittejä tästä, ei ole siis itse keksitty juttu vaan löysin ohjeen netistä ja halusin jakaa sen myös niille jotka eivät ole tähän törmänneet.
Ja samma på engelska:
Make DIY stamps!
What is common with double sided tape, yard sale purchased a children's play cubes, using hot air blower, craft foam sheet and even a handful of safety pins? Well you can make your own stamps!
And now some of you thinking that how it is done. Well here's written instructions:
1. Glue foam sheet to a block
2. Heat with your hot air gun
3. Press the block for example onto safety pins and voila ' there you have a stamp. And best of all, if you did not really come as no good result you can just heated it again.
24.1.2012
Ups! >13 000
Just huomasin jotta laskuri on paukahtanut yli 13000!!! Siis tosi paljon KIITOKSIA KAIKILLE BLOGINI LUKIJOILLE! Kyllä se kivalta tuntuu, että jotakuta toistakin (itseni lisäksi) kiinnostaa mitä täällä tapahtuu. KIITOS!
23.1.2012
Leimasinaskartelua - Stamp carving
Harrastelin tässä leimasimen kaiverrusta. Olen ostanut tuota valkoista kumista Lino Softcutia Temperasta hintaan 6€ ja veistoterät varsineen myös. Tällaista tällä kertaa sitten syntyi.
TTM#4 - Sommitelmia
Tällä mukana TTM -haasteessa tällä viikolla. Ja mukana tullut asia on tuo vihreäpohjainen tausta = tyttären ostoskuitti.
Sommitelmia |
22.1.2012
Anna Kivun Laueta
Kierrätystaide - Workshop Järvenpäässä
Vielä mahtuu mukaan Kierrätys-Workshop viikonloppuihin. Ilmoittaudu ihmeessä ja anna flown viedä! Ilmoittautumiset Järvenpään opiston sivuilta.
21.1.2012
DIY silkkipaperia
16.1.2012
TTM#3 Walk With Me
Tällä kortilla mennään tämä viikko. Mukana tullut on tuo hopeinen kuminauha "koiran kaulassa". Haasteen löydät täältä. Tervetuloa kaikki mukaan hauskaan haasteeseen!
Walk With Me/varattu |
9.1.2012
TTM #2 Gosig Bulldog
Mukana (vieläkin) TTM -haasteessa tälläkin viikolla. Itseasiassa kortin tein jo viime viikolla, mutta eihän sitä passannut paljastaa ennen kuin itse haastaja on korttinsa näyttänyt. Ostotavaran mukana (Oskun joululahja!) tuli tuo Gosig Bulldog juttu.
Gosig Bulldog |
2.1.2012
"Tämä Tuli Mukana" (TTM) #1
Tuire se aloitteli uuden vuoden jälleen oikein mukavalla haasteella "Tämä Tuli Mukana". Meikäläinenkin yrittää osallistua tällä kertaa paremmalla menestyksellä kuin viime vuonna, ettei Silpputehtaan Siskon tarvitse yksin vastata haasteeseen. Tällä mukana TTM #1
-haasteessa ja tuo kankainen Button Guarantee on se mikä on joskus tullut paitaostoksen mukana. Ja eikun lisää osallistujia rohekasti mukaan!
-haasteessa ja tuo kankainen Button Guarantee on se mikä on joskus tullut paitaostoksen mukana. Ja eikun lisää osallistujia rohekasti mukaan!
Button Up |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
JAAHA....
Näin se on tämänkin blogin päivittely vähän jäänyt retuperälle. Uusia kortteja ei juuri ole tänne päivitelty, kun melkein kaikki vaihtuu FB...
-
Osallistuin Askarteluvuoren atc-vaihtoon . Tällä kertaa aiheena oli tehdä korttiperhe; äiti-Totinen, isä-Hymy, tytär-Auto ja poika-Hevonen. ...
-
Pikaisesti piti kokeilla tekniikkaa jossa Panpastel kuivapastelliväriä tuputellaan gelliplaten päälle sabluunan läpi ja sitten sen päälle es...
-
OKTK= Oletko Koskaan Tehnyt Korttia... ……jossa on jotain läpinäkyvää ja leimattua. Se voi olla lasinpala, palanen sellofaania tai asetaatti...