19.9.2020

Tämän päivän kortteja

 Tänään sain tehtyä muutaman atc kortinkin. Ystäväni kävi kylässä ja siinä kahvia juodessa silpustin sormissani yhden post it -lapun. Ystäväni heitti minulle vitsinä, että "No tuostahan sinä teet sitten kortin". 

Otin haasteen vastaan ja meninkin hänen lähdettyään heti tekemään korttia niistä silpuista. Samalla viimeistelin kaksi muuta jo lähes valmista korttia. 

Eli tässä tämä haastekortti. Taustassa siis käytetty niitä silppuja joita revin.

Syypää Hymyyn VAIHDETTU

Taidetta Päälle VAIHDETTU

Oodi Kirjeelle! VARATTU


Tuunaataan postikortteja

 Mulla oli joitakin vanhoja postikortteja ja mieleen tuli että voisihan niitäkin vähän tuunata. Joten tässä lopputulos.


Kesähauskaa

Yhdysvallat kohtaa Japanin

Maailma muuttuu Eskoseni

8.9.2020

Posti toi eilen

 minulle OKTK-haastekortin Sailalta ihanan keltaisessa kuoressa. No pitihän sitä alkaa työstämään ja kohta minulla olikin kaksi korttia valmiina.







Vähän väriä pintaan.

Ihan Päätöntä Menoa #1/VAIHDETTU
                                                                              

Ihan Päätöntä Menoa #2 VAIHDETTU


7.9.2020

Hempeetä pinkkiä

 Harvoin ihan pinkkejä kortteja teen, mutta nyt sattui olemaan pinkki kirjekuori jota käytin kahden kortin pohjana. Kolmas kortti tuli tehtyä malliksi työkavereille joille pidin pienen atc askartelutuokion.


Ole Rohkeasti Kummallinen/VAIHDETTU




Pysy Willinä VAIHDETTU


Sienet On Loppu VAIHDETTU

27.8.2020

Sieniteemalla jatketaan

 ja uusia Itkupillin kuvia mukana. Taas tuli tehtyä pari kappaletta kortteja. 


Sieni vai Ei, kas siinä pulma. VAIHDETTU

Victorias Secrets VAIHDETTU


26.8.2020

Kortti-ilta

 Työpäivän päätteeksi en mennytkään salille vaan rupesin tekemään kortteja. Kyllä kannatti. Pohjina on kirjekuoria joissa on tullut vaihtokortteja, Siiriltä saatuja sienikuvia ja Itkupillin etsy kaupasta tilattuja kuvia.


Hyvältä Näyttää VAIHDETTU

HIIT Treeni

Hömppää VAIHDETTU


11.8.2020

Muutama aikaisempi kortti

 Olen ollut melko ahkera tekemään kortteja mutta huono postaamaan niitä tänne mutta tässä on nyt kerralla isompi pläjäys. Tässä viimeiset postaamattomat kortit.

"Sienessä" VAIHDETTU

Katso Eteesi


                                                        TatuVAIHDETTU               Patu VAIHDETTU

Kollaasi kortteja


 Olen viime ajat tehnyt kortteja kollaasitekniikalla. Nyt on sellainen kausi. Ja onhan niitä tietysti kiva tehdäkin.

Maailman Kantaja
Paplo Pikasso VAIHDETTU
TeaTime VAIHDETTU
Anarkiaa? VAIHDETTU

Pilven Vartijat VAIHDETTU
Kontrollissa VAIHDETTU
Suostuvainen


007 VAIHDETTU


Laadukasta Porukkaa
Onnea Tarvitaan VAIHDETTU
Varjoja Paratiisissa VAIHDETTU

9.8.2020

Vanhat Valitut Palat

ovat aarteita kortin teossa. Minä toin viimeisen lomaviikon tuliaisina kasan vanhoja Valittuja Paloja. Niistä tein ensin kortin OKTK-haasteeseen ja tämän kortin jämästä tein tein uuden kortin. Kuva on vanha Aqua Vera mainos. Tyyli on vähän niinkuin kollaasi. Jostain syystä se viehättää minua nyt. 

Aquaaaa......VAIHDETTU


Tämän tein OKTK haasteeseen. Ei vaihdettavissa.

OKTK kierros 65 / elokuu 2020

 Elokuun OKTK-haasteessa pitää olla sattumalta syntynyt runo. Toteutus tapahtuu lunnaskirje-tyylillä eli leikkaa-liimaa-askartele vähintään nelisäkeinen runo. Lisätään tähän kuva ja katso ATC on valmis. 

No itselläni tuli vähän kiirus tämän kanssa ja runokaan ei välttämättä ole nelisäkeinen, kun oikein edes ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta tällainen siitä nyt tuli. 

Hän On Suurenmoinen


OKTK kierros 64 / heinäkuu 2020

Heinäkuussa kysymme:

 Oletko Koskaan Tehnyt Korttia...

… joka on Tuumanen? Tuumanen (engl. inchie) on 2.5x2.5cm kokoinen pikku neliö. 

Minä tein tähän haasteeseen yhden setin. 

Pohja on tuunattu vaihdossa saadusta pohjasta. En valitettavasti muista keneltä sen sain.

Ja tässä minun tuumaset.




7.7.2020

Eilen ei

mennyt korttien teko ihan puikkareihin. Tein gelliplatella useita pohjia ja niistä innostuneena tein sitten yhden kortin. Mutta mutta ... ei siitä oikein syntynyt mitään omasta mielestä hyvää. No se saa jäädä hautumaan se kortti.

Tänään olikin sitten eri vaihde päällä ja sain kaksi korttia valmiiksi suht vähällä vaivalla. Pohjina eilen gellileikkien pohjia.

Ich - Minä VAIHDETTU

Alusta Uudelleen VAIHDETTU

2.7.2020

Askarteluvuoren ATC vaihdot #55

Heinäkuun vaihdossa oli siis tehtävänä vaihtaa viisi korttia/setti jo valmistuneita kortteja tai sellaisia jotka ovat kesken... eli sai tehdä keskeneräisiä valmiiksi. Kiva aihe!

Minä lähetin seuraavat viisi korttia uudelle omistajalle. Kolme niistä on vanhaa valmista tuotantoa ja kaksi uutta eli keskeneräisistä valmiiksi tehtyjä.




1.7.2020

Sadepäivän tuotoksia

Tänään on tullut vettä ihan kaatamalla. Oltiin mökillä muutama päivä ja tänään kun tultiin sieltä pois niin alkoi tehdä mieli korttien pariin. Muutaman sainkin sitten tehtyä.

Outoa Runoutta VAIHDETTU

Äitikin Sanoi Aina VAIHDETTU

Murtunut? VAIHDETTU

Vanha Herra VAIHDETTU

22.6.2020

OKTK #63

Miten tein avattavan merenneitokorttini

Hei! Kesäkuun vaihtohaaste #63 on nyt käynnissä. Aiheena oli avattava ATC-kortti.
Minun kontollani oli myös tällä kertaa tehdä tutorial Kuinka sen tein:

Esittelen nyt korttini tekotavan.

Liikkeelle lähdin muropaketista leikatusta aihiosta.
Aluksi hioin hieman muropaketin pintaa hiekkapaperilla.
Liimasin kanteen Distress Inkeillä värjätyn paperin.

Tein kanteen pienen viillon.


Sisäpuolelle liimasin rypistetystä paperipussista pohjan:



Pohjustin pohjan ensin gessolla:



Gesson kuivuttua värjäsin paperin Brushoilla ja 
Harmonyn Spectrum Noir -leimasintyynyillä:



Taustaan olen vielä lisännyt akryylimaalia sabloonan läpi kuvaamaan kuplia 
sekä palan tapettia.
Tässä maillailen kuvan osia toisiinsa.
Merenneitona on lehdestä leikattu kuva ja hänellä päässä eläinkirjasta
leikattu kala hiuksina. Pyrstön olen tulostanut joskus jostain.
Pyrstö on työnnetty viillosta kortin oiekalle puolelle.



Tässä näkyy hyvin kuinka osa pyrstöä tulee etupuolelle.
Etukanteen lisätty lisäksi akryylimaalia ja valkoisella tussilla reunat
ja doodlailua.
Myös pyrstöä on koristeltu geelikynillä.


Kortti avattuna. Pyrstöä koristeltu geelikynillä ja reunoja tussilla:


Tässä valmis kortti nimeltä ”Merenneito ja Minä”:

JAAHA....

 Näin se on tämänkin blogin päivittely vähän jäänyt retuperälle. Uusia kortteja ei juuri ole tänne päivitelty, kun melkein kaikki vaihtuu FB...