Kävin Tampereella ja siellä Pieni Vihkokauppa nimisessä kaupassa. Ostin Nuvo Embellishment moussea kaksi eri väriä. Tänään leikin niillä ja Harmony by Spectrum Noir ink padeilla. Tein pohjia ja sitten sain tehtyä muutamat kortit myös. Postaan kortit eri postaukseen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleistä. Näytä kaikki tekstit
29.7.2021
12.2.2017
Uusi avainnauha
Tein itselleni uuden avainnauhan töihin. Käytin varastoissani olleita pieniä esineitä siinä ja lisäksi puuhelmiä. Saa nähdä minkälaisen vastaanoton se saa töissä.
29.5.2016
Voi niitä aikoja
kun tuli tehtyä paljon kortteja ja muuta väkerrystä. Viime vuosi on ollut täällä minun blogissani tosi hiljaista. Pitäisi varmaan aktivoitua uudestaan. Sitä on meikäläinen pudonnut jo ihan kelkasta kaikesta uudesta askartelun rintamalla. Tai onko tämä sitten lopun alkua sille, että tämä aika elämästä on nyt nähty ja on aika jollekin muulle uudelle harrastukselle. Mene ja tiedä.
No joka tapauksessa parempia aikoja odotellessa esittelen teille eilen tekemäni ötökkähotellin. Kirpparilta joskus ostettu tuollainen puinen viinilaatikko ja omista varastoista lautaa katoksi. Isäntä auttoi tuon katon ja tasojen kokoamisessa. Sisään on laitettu tikkuja, käpyjä, purua ja kaarnaa.

5.9.2015
Käsitöitä ne on nämäkin
Juu en olekaan ehtinyt kortteja tms. tekemään. Olenkin puuhastellut ihan muuta.
Löysin kesän alussa kirpparilta sinisen villashaalin, joka oli jo kertaalleen pilalle pesty ja se oli hieman huovuttunut piloille. No minä pesin sen vielä kertaalleen ja se huovuttui lisää. Siitä se ajatus sitten lähti.
Meillä on töissä teemana vesi (meri ja järvi) ja niiden eliöstö. Meikä se innostui sitten tekemään meriaiheiset leikkimatot meren elävineen. Lisäksi tein pojan vanhojen farkkujen lahkeista kuljetus/säilytys-pussit molemmille matoille. Tänään siis sain kaikki valmiiksi.
Ja jos ei lapsille kelpaa, niin leikinpähän sitten ihan ite.

28.7.2015
OHO onpas aika vierähtänyt!
Jopas on aikaa mennyt sitten viime päivityksen. On tässä tullut näköjään pidettyä vähän pitempi luova tauko kuin olin odottanut. Jotenkin on ollut vaan takki niin tyhjä, en ole todellakaan kortin korttia tai muutakaan askaretta tehnyt. Nykyisin kun olen päiväkotitätinä työskennellyt, niin jotenkin on sellainen olo työpäivän jälkeen ollut ettei muuta ole jaksanut harrastaa kuin kuntosalilla käyntiä (jotta pysyy kunnossa). Ja nyt kesälomalla on tullut tosiaan vain lomailtua (ja kasvattanut kolme kiloa lisää). Vaan jospa sitä jaksaisi aloitella taas nyt syksyn myötä, niin kuntoilun kuin askartelun. No kattellaan. Kukkaterveisiä kaikille niille, jotka vielä ovat jaksaneet täällä käydä. ;)
10.3.2015
Kevät saapuu kohisten....
Ihanaa kun päivät alkavat jo olla aamulla valoisia eikä iltasellakaan töistä tullessa tarvitse ihan pimeässä kulkea. Hieman on hiljaista blogissani ollut ja se johtuu siitä, että kuntoilu on ottanut nyt niin paljon aikaa viikolla ja viikonloppuihin on osunut nyt lapsen muuttotouhuja yms. Tänä aamuna kuitenkin siivosin (jälleen kerran) työpöytäni odottamaan töistä tuloani jos vaikka ehtisin yhden kortin väsäämään. Täytyy varmaan osallistua johonkin vaihtoon niin tulisi tehtyä nuita kortteja ainakin. Hyvää kevättä kaikille teille jotka erehdytte tai tietoisesti täällä blogissani vierailette.

Meidän Osku ainakin osasi ottaa eilen kaiken irti auringon paisteesta. Ei suostunut tulemaan sisälle vaan halusi jäädä terassille köllöttelemään.

Meidän Osku ainakin osasi ottaa eilen kaiken irti auringon paisteesta. Ei suostunut tulemaan sisälle vaan halusi jäädä terassille köllöttelemään.
14.2.2015
Hullun Cassun rabolatoriossa jälleen....
tehtiin kokeita ja testejä. Kaikki lähti siitä, että minä olisin halunnut itselleni väritöntä gessoa. No, en jaksanut lähteä Hesaan hakemaan (=laiskuus iski) ja en myöskään halunnut alkaa tilailemaan pelkästään sitä mistään nettikaupastakaan (=nuukuus iski). Joten mikä neuvoksi = KVG. Ja sieltähän löytyi DIY Clear gesso -ohje. Ja meikäläinen tietysti heti kokeilemaan sitä ja onneksi matskutkin löytyivät hyllystä elikkäs ei tarvinnut ostaa mitään!!! Tosin eihän tämä varmaan vedä vertoja kaupan vs. gessolle mutta jos ei ole varaa ostaa niin voihan tätä kokeilla.
Litkun koostumus on ihanan pehmeä eikä kuivuttuaan tunnu paperilla oikein miltään. Tässä teille ohjetta (ohje suomennettu täältä):
Ja voila VALMIS KIRKAS GESSO!
Tässä kokeilua kirjan sivulle:
![]() | |||
| Kokeilin siis kuinka ja miltä näyttää kun diy gesson päälle levittää väriä. |
- 2 osaa maissitärkkelystä (Maizena)
- 1 osa vettä
- 3 osaa liimaa (itse käytin Erikeeperiä)
- käytä mittana esim. ruokalusikkaa (15 ml)
- sekoita ensin vesi ja maizena (saa olla paksuhkoa, ei juoksevaa)
- sekoita sitten liima ed. sekoitukseen
Ja voila VALMIS KIRKAS GESSO!
24.12.2014
Vuosi lopuillaan....
Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista vuotta 2015!
Toivottavasti tapaamme ensi vuonna uudelleen!
4.11.2014
Oli hyvä kortteiluflow päällä muutama päivä sitten
Mutta sitten oli ja tuli ongelmia kuvien siirtämisessä tänne bloggeriin. En todellakaan ole vieläkään keksinyt mikä on muuttunut, kun kuvien siirto omalta koneelta ei tunnu enää onnistuvan kuten ennen. Kun valitsen Lisää kuva ja sen jälkeen Valitse tiedostot ja valkkaan koneelta kuvan/kuvat niin sen jälkeen kone jää vaan junnaamaan eikä mitään tapahdu!? Nyt sain siirrettyä kuvat tähän julkaisuun kun käytin selaimena IE:tä, mutta kun aiemmin on tuo Chrome toiminut tosi hyvin. Eli yhä edelleen on onkelmia. Otin juuri käyttööni uuden läppärinkin, kun ajattelin jotta vanhasta pöytäkoneesta on puhti pois, mutta ei ongelmat sen kun jatkuvat. Onko bloggerissa tullut joitain muutoksia tähän valokuvien siirtämiseen?
Tässä tulee nyt kuitenkin kahden päivän takainen viiden kortin julkaisupläjäys. Olen käyttänyt korteissa pöydälle kertynyttä silppua sekä muutamaa tosi vanhaa valmista=pieleen mennyttä korttipohjaa tuunattuna. Tämän näköistä niistä sitten syntyi:
EDIT: Nämä kortit myös vapaana vaihtoon.
Tässä tulee nyt kuitenkin kahden päivän takainen viiden kortin julkaisupläjäys. Olen käyttänyt korteissa pöydälle kertynyttä silppua sekä muutamaa tosi vanhaa valmista=pieleen mennyttä korttipohjaa tuunattuna. Tämän näköistä niistä sitten syntyi:
![]() |
| Teoreettista Touhua (vaihdettu) |
![]() |
| Kateissa |
![]() |
| Jotain Tuttua (vaihdettu) |
![]() |
| Näin Teen 1 ja 2 |
28.9.2014
Omia nappeja jee......
Eilen kävin ystäväni luona Lahdessa ja tietenkin piti päästä Tiger kauppaan. Ja se kyllä kannatti! Löytyi meinaan DIY nappisetti. Pakkaus sisältää 12 kpl nappiaihioita ja laitteen millä nappi tehdään. Ja hintakin oli kohillaan n. 3 €.
Ihan vertailun vuoksi paikallinen Sinooperi myi ihan samanlaisia diy nappiaihioita neljän kappaleen paketissa, ilman tekolaitetta hintaan < 7€.
Ihan vertailun vuoksi paikallinen Sinooperi myi ihan samanlaisia diy nappiaihioita neljän kappaleen paketissa, ilman tekolaitetta hintaan < 7€.
| Piti jo heti kokeilla tehdä pari nappia. TOIMII!
|
Askarteluvuoren atc vaihto #19
Otin siis jälleen osaa Askarteluvuoren atc vaihtoon. Aiheena tällä kertaa oli tehdä siis 3 atc kokoista korttia seuraavin aihein:
- Kiiltokuva, kortissa on oltava konkreettisesti kiiltokuva. Ei siis riitä esim. "kiiltokuvapoika" noin synonyyminä :)
- Ruoka, kortti käsittelee jossain muodossa sanaa ruoka ja rakentuu sen ympärille.
- Aakkoskortti (esim. A-niinkuin Auto..mutta sovitaan ettei tätä esimerkkiä ota kukaan korttinsa vaan käytetään enemmän mielikuvitusta.) Kirjaimen ei tarvitse olla esine / tavara vaan se voi olla myös tunnetila, jonka aistii kortista tai vaikkapa värimaailma jonka ympärille kortti on rakennettu.
Minun korttini ovat tässä:
Vasemmalta ensimmäisen aiheena on ruoka, toisen aiheena on kiiltokuva ja kolmannen aiheena on kirjain.

Mikä maksaa?
En saa ladattua kuvia tänne sivuilleni. Liekö yleinen ongelma vai ihan personaali. Mites muilla?
HENGISSÄ!
Hiljaiseloni päättyy nyt!!!! ATC-kortteja en ole paljon ehtinyt tehdä enkä paljon muutakaan, mutta aina jotain pientä kuitenkin. Säännöllinen päivätyö ja siihen tottuminen vie vielä aikaani melkoisesti joten pientä hitautta täällä vielä siis on.
Olen kuitenkin:
- ilmoittautunut Järvenpään opiston taidetuunaus kurssille (lisää väkeä mahtuu mukaan vink-vink)
- osallistnut Askarteluvuoren atc-haasteeseen #19
- mukana DT:nä Koukussa Kortteihin lokakuun haasteessa (OKTK .... eli oletko koskaan tehnyt korttia?)
- tehnyt uusia sikarilaatikoita (ei kuvia otettu vielä)
Että silleen, jotain kuitenkin vaikka en ole maailmalle niitä toitottanutkaan.

7.4.2014
Tauon paikka
Se on nyt pienen tauon paikka. Viimeinen työharjoittelujakso on meneillään ja paukut menee työhön alle kolmivuotiaiden parissa . Ja intona puuhailen muiden kokeilujuttujen kanssa kuin atc korttien. Elikkä älkää ihmetelkö jos täällä ei nyt tapahdu mitään. Käyn kuitenkin katselemassa ja ihastelemassa muiden blogeja ja kortteja yms. muita ihanuuksia. Mukavaa kevään odotusta kaikille.
5.10.2013
Hiljaiseloa viettelen täällä ja manailen
Juu ei ole viime aikoina paljon tapahtunut tässä blogissa taas. Meikäläisellä alkoi seitsemän viikon työharjoittelu ja olen ollut niin puhki etten todellakaan ole jaksanut saati ehtinyt tehdä yhtään mitään. Tänään oli tarkoitus jotain luovaa (edes yksi kortti) saada aikaan, mutta aika meni ihan kaikkeen muuhun. Ja Tuirelle tiedoksi, jotta täällä ei ole tapahtunut yhtään mitään tiedät kyllä minkä suhteen! Mutta elämä on ja toivottavasti ensi viikko tuo enemmän tasaisuutta tähän työelämään niin, että ehtisi jotain puuhastelemaankin. Ja eikun hyvää syksyn jatkoa kaikille lukijoille!
25.9.2013
Rooouuuwwwwrrrrr!
Vai miten se leijonan karjaisu menee? Kävin Villan Tigerissa ja käteen tarttui tarpeellista tavaraa:
- hauskat viiksileimasimet
- softiskirjaimia (ajattelin leimoiksi?)
- kirjaintemplate/viivoitin tsydeemi
- en tiedä -juttu (tuollainen juttu millä voi piirellä kivoja kuvioita)
18.9.2013
12.9.2013
Gelli Jelly Leikkiä
Nyt kuulkaa lentävät meikäläisen sötkötyspohjat ihan uudelle atmosfäärille! Meinaan gelli platen avulla sötkötys on jotain ihan muuta tai sitten ei... Niin se meikäläinenkin innostui tilaamaan Gelli Platen ja eilen/tänään olen sillä vähän leikkinyt. Sen opin tänään jotta maalia saapi laittaa todellakin vähän = tulee parempi lopputulos. Tässä muutama mallikappale.
Ja hyvät on layerit myös siinä paperissa mihin tela pyyhitään :)
Ja hyvät on layerit myös siinä paperissa mihin tela pyyhitään :)
10.9.2013
Nam, Nam, Namia......
Eli siis ajattelin tällaista pientä arvonnan poikasta laitella. Sinä Vakituinen tai Satunnainen tässä blogissa seikkaileva lukija voit siis osallistua tällaisen ylläripaketin arvontaan. Kommentoi tätä kirjoitusta ja kerro vaikka miten olet tänne blogiini löytänyt tai mistä me tunnetaan! Aikaa osallistua sinulla on tuonne perjantaihin 20.9.2013 asti. Sen jälkeen Onni Arpa arpoo kommenttinsa lähettäneiden kesken ko. Ylläripaketin.
Voit kertoa myös arvonnastani omassa blogissasi jos haluat, pakko se ei kuitenkaan ole. Ja jos sinulla ei ole omaa blogia ei se haittaa voit osallistua siitä huolimatta. Kun olen suorittanut arvonnan laitan tänne sitten ohjeet kuinka toimitaan. Ja ei kun osallistumaan!
Ylläriä pukkaa?
Eillissä iltana huomasin, jotta tuo laskuri oli pumpsahtanut yli 20 000 kävijän. Todellisuudessahan se on tietynlaista tilastoharhaa, koskapa joskus se laskee mukaan myös omat käynnit ja kävijälaskuri tuolla asetusten puolella näyttää taas 26 559. No olipa miten oli, antaahan tuo jotain osviittaa kävijämääristä vai mitä? Ajattelin jotta pitää varmaan järjestää jonkinlainen arvonta kävijöiden kesken. Keskityn tänään koulun jälkeen paremmin asiaan ja palaan astialle. Mutta jos arvonta kiinnostaa, niin kannattaa olla kuulolla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
ONPA VUODET VIERÄHTÄNEET!!!!!!! Kolme vuotta jo kulunut siitä kun viimeksi olen täällä mitään päivitellyt. Tulin kertomaan teille tarkemmin...
-
Näin se on tämänkin blogin päivittely vähän jäänyt retuperälle. Uusia kortteja ei juuri ole tänne päivitelty, kun melkein kaikki vaihtuu FB...
-
This is my respond to this weeks ACF challenge (no 10). I made it digital and it's ATC size. Tämän viikon ACF haasteeseen lähden tällä ...
-
Eli siis ajattelin tällaista pientä arvonnan poikasta laitella. Sinä Vakituinen tai Satunnainen tässä blogissa seikkaileva lukija voit siis ...