22.6.2020

OKTK #63

Miten tein avattavan merenneitokorttini

Hei! Kesäkuun vaihtohaaste #63 on nyt käynnissä. Aiheena oli avattava ATC-kortti.
Minun kontollani oli myös tällä kertaa tehdä tutorial Kuinka sen tein:

Esittelen nyt korttini tekotavan.

Liikkeelle lähdin muropaketista leikatusta aihiosta.
Aluksi hioin hieman muropaketin pintaa hiekkapaperilla.
Liimasin kanteen Distress Inkeillä värjätyn paperin.

Tein kanteen pienen viillon.


Sisäpuolelle liimasin rypistetystä paperipussista pohjan:



Pohjustin pohjan ensin gessolla:



Gesson kuivuttua värjäsin paperin Brushoilla ja 
Harmonyn Spectrum Noir -leimasintyynyillä:



Taustaan olen vielä lisännyt akryylimaalia sabloonan läpi kuvaamaan kuplia 
sekä palan tapettia.
Tässä maillailen kuvan osia toisiinsa.
Merenneitona on lehdestä leikattu kuva ja hänellä päässä eläinkirjasta
leikattu kala hiuksina. Pyrstön olen tulostanut joskus jostain.
Pyrstö on työnnetty viillosta kortin oiekalle puolelle.



Tässä näkyy hyvin kuinka osa pyrstöä tulee etupuolelle.
Etukanteen lisätty lisäksi akryylimaalia ja valkoisella tussilla reunat
ja doodlailua.
Myös pyrstöä on koristeltu geelikynillä.


Kortti avattuna. Pyrstöä koristeltu geelikynillä ja reunoja tussilla:


Tässä valmis kortti nimeltä ”Merenneito ja Minä”:

16.5.2020

Muutama kortti

Olen tehnyt nämä jo jokin aika sitten mutta nyt vasta saan kuvat tänne.


Rakkaat

DelightFul

27.4.2020

Vaihdossa

saa aina yleensä jotain kuvia, pohjia tai joitain kuvioita. Minä en yleensä osaa hyödyntää niitä ja siksi ne jäävät kummittelemaan minun silppulaatikoihini. Tänään innostuin kuitenkin tekemään kaksi  korttia joihin käytin pohjaksi vaihdossa saatuja pohjia yms. tilpehööriä.

Dreams

Knok Knok VAIHDETTU

Runsautta korteissa

Pöydällä olevista ja vaihdoista saaduista kuvista tuli tehtyä kaksi runsasta korttia. Ei ihan sellaista mitä yleensä teen mutta tykkään lopputuloksesta.

Huipulla Ollaan VAIHDETTU

Aikaansaatua
Lisäksi yksi vähn perinteisempi.

Birdie Darling VAIHDETTU



18.4.2020

Muutaman päivän

takaisia kortteja. Näitä olen veivannut jo jonkin aikaa. Jotenkin ei saanut niihin sitä mitä oli alunperin ajatuksissa. Mutta ainahan ne ei mene kuten on ajatellut.

Maidonhakija VAIHDETTU

Määre vai Suure? VAIHDETTU

11.4.2020

OKTK #61

Nyt huhtikuussa kysymme...
Oletko Koskaan tehnyt Korttia

… jossa on lunnaskirje-teksti? Lunnaskirjeissähän on jokainen kirjain on erikseen, joko kirjasta tai lehdestä leikattu tai muu valmis kirjain ettei käsialaa voi tunnistaa.

Minun korttini liittyy fanittamani yhtyeen Vesterinen kappaleeseen Faaraoiden aika.





OKTK #60

Maaliskuun OKTK-haasteessa tehtiin atc kortti jossa on supersankari. Se voi olla sarjakuvista tuttu hahmo, tai vaikkapa arjen supersankari ja pelastaja.

Minun sankarikorttini on tässä:



 ONPA VUODET VIERÄHTÄNEET!!!!!!! Kolme vuotta jo kulunut siitä kun viimeksi olen täällä mitään päivitellyt. Tulin kertomaan teille tarkemmin...