26.3.2011

Uusi Luku

alkaa nyt tästä, ehkä? Kovin on lähtenyt hitaasti liikkeelle meikäläisen uusi vuosi ja kevät näin kortteilun saralla. Mutta ei voi minkään. Tänään sain kuitenkin valmiiksi yhden kortin, piiiiiiiiiitkästä aikaa! Pikkasen oli hakusessa tuo tekeminen ja tällainen siitä nyt sitten tuli:
Uusi Luku

21.3.2011

Ruostevärjäystä

Kokeilin sitten minäkin tätä kankaan ruostevärjäystä. Ei ollut kovin vaikeata touhua. Tässä pientä ohjetta, jos joku haluaa kokeilla. Soveltuvin osin tietenkin kannattaa tätä ohjetta noudattaa.

  • ota esille jo valmiiksi ruostuneita esineitä ja valkoista vanhaa lakanakangasta. 
  • kastele lakana ja lorauta päälle etikkaa. 
  • asettele ruosteiset esineet kankaalle ja kääräise sellainen pieni sievä paketti niistä jonka laitat sitten vielä muovipussin sisään. 
  • laita sitten paketti levähtämään hyvään paikkaan, esim. kodinhoitohuoneeseen. 
  • muutaman päivän jälkeen sitten kiukuttelet  isännälle: "Mihin olet heittänyt sen pienen muovipussipaketin joka oli kodinhoitohuoneessa!!!" Vastaukseksi saat, ettei ole heittänyt sitä mihinkään (ei ainakaan uskalla tunnustaa). 
  • tarkista ulkoroskis kuitenkin pari kertaa varmuuden vuoksi
  • mökötä muutama päivä päälle. 
  • lopuksi tyydyt kohtaloosi ja toteat itsellesi, että "No eihän ne ollut kuin ruosteisia esineitä, kokeillaan joku toinen päivä uudestaan" ja unohdat koko asian (pieni harmitus kuitenkin isännän innosta siivota juuri silloin)  
  • sitten noin viikon päästä teet ihan muita juttuja ja ihmettelet kenties "Mikä ihmeen paketti tuossa askarteluhuoneeni hyllyssä oikein on?" ja avaat sen ja kas siinähän se ruostevärjäys kokeilu onkin. Ja ah sitä onnen tunnetta mikä löydöstäsi seuraa. Maailma hymyilee taas kerran sinulle. 
  • avaa paketti varovasti ja poista esineet kankaan sisältä (ruosteet kaikki ovat kankaassa ja esineet lähes puhtaat ruosteesta!). 
  • huuhtele kangas ja pese vaikka 90 asteessa pikapesussa (ei valkoisten kanssa).  
  • pyydä anteeksi aviosiipalta, että turhaan mäkätit hänen heittäneen pois kokeilusi

Ja tässä on sitten lopputulos tästä kokeilusta:


11.3.2011

Kierrätystaidetta

Olinpa menneenä viikonloppuna kierrätystaide workshopissa Järvenpäässä. Aivan mahtava viikonloppu! Tosin lauantai meni meikäläisellä vähän hukan teille kun osa tavaroista puuttui jne.. Tein sitten illalla vähän kotiläksyjä ja jatkoin sunnuntaina. Valmista en kyllä saanut, mutta NYT on valmista. Eli tässä kuvia aikaansaannoksestani. Kierrätystaidetta a'la Cassu.

The Crow
 

  

9.3.2011

Maisemissa jälleen

Hieman on hiljaiseloa pidetty tuon lomaviikon jälkeen. Paikat ehjinä kyllä takaisin tultiin, mutta muuten on ollut kaikenlaista tohinaa reissun jälkeen ettei edes kortteja ole ehtinyt tehdä. Viime viikonloppu meni kierrätystaide workshopissa. Valmista siellä ei vielä syntynyt vaan jatkan työtäni kotosalla.Laitan kuvan heti kun saan valmiiksi tekoseni.

Jälleen on aika osallistua myös haasteisiin. Tällä kertaa tällä "Kevät On" -kortilla mukaan Koukussa Kortteihin Inspis-haasteeseen. Aiheena oli kevättä rinnassa.

Kevät On


EDIT:  Mirka halusi tietää miten kortti on tehty. Kortin pohjana on sivu kirjasta "Luen ja kerron, alakansakoulun luku- ja puheaapinen". Tytön kuva löytyi erään rakennusfirman esitelehtisestä. Kuvansiirtoa decoupage-lakalla. Vähän vahakyniä ja kynttilää päälle. Reunat keltaisella maalilla rajattu. Kukat paperisisa ostokukkia johon leimasin tekstiä.